TYÖTERVEYSHUOLTO TUTUKSI: Työyhteisötyö työterveyshuollon työvälineenä

Työyhteisötyöon useimmiten työterveyspsykologin ohjauksessa toteutettavaa ryhmätyötä, jossa tarkastellaan yhdessä henkilöstön ja johdon kanssa työn tekemisen arkea; työn sujuvuutta ja henkilöstön jaksamista tukevia käytänteitä ja vuorovaikutusta sekä niiden kehittämistarpeita.

Työskentelyn aikana voidaan asettaa konkreettisia kehittämistavoitteita sekä suunnitella niiden toteutusta, vastuuhenkilöitä, aikataulutusta ja seurantaa.

Työyhteisötyön sisältö ja toteutus suunnitellaan yhdessä työpaikan johdon kanssa mm. työpaikkaselvityksistä ja terveystarkastuksista nousseisiin asioihin perustuen. 

Lisää lukemista

01.06.2026

TYÖTERVEYSHUOLTO TUTUKSI: Rokotukset työelämässä

Rokotuksilla voidaan torjua infektiotauteja tehokkaasti ja turvallisesti. Ottamalla rokotteen suojaa itseään ja samalla vähentää taudinaiheuttajien leviämistä väestössä. Rokotuksilla suojataan niin asiakkaita kuin työntekijöitä. Työntekijöiden rokotuksia säätelevät Tartuntatautilaki ja työturvallisuuslainsäädäntö. Työterveyshuolto tekee arvion työssä esiintyvien vaaratekijöiden terveydellisestä vaikutuksesta ja työhön liittyvästä rokotustarpeesta. Työnantaja kustantaa työntekijöilleen ne rokotukset, joilla työntekijää suojataan työstä johtuvilta vaaroilta. Työnantaja saa näistä […]

21.05.2026

Tulossa kesäkuussa: Sähköinen hoidon tarpeen arvio – apua silloin kun sitä tarvitset

Haluamme tehdä asioinnistasi Lappicassa entistä sujuvampaa ja helpommin saavutettavaa. Siksi tuomme käyttöösi Sähköisen hoidon tarpeen arvioinnin, jonka avulla voit kuvata vointiasi ja saada ohjausta oikeaan palveluun nopeasti – ilman jonottamista puhelimessa. Mitä sähköinen hoidon tarpeen arvio tarkoittaa? Sähköinen hoidon tarpeen arvio on turvallinen verkkopalvelu, jossa voit täyttää tilannettasi koskevan kyselyn silloin, kun sinulle parhaiten sopii. […]

18.05.2026

TYÖTERVEYSHUOLTO TUTUKSI: Puristusvoimamittaus

Puristusvoimamittaus mittaa käden tarttumaotteen/puristuksen voimaa ja se kuvaa yleensä hyvin myös yleistä lihasvoimaa. Se sopii hyvin eri-ikäisten terveiden ja potilasryhmien arviointiin. Iän mukana puristusvoima heikkenee ja viitearvot ovatkin ikäryhmittäin. Työterveyshuollossa puristusvoimamittausta käytetään osana terveystarkastuksia ja niihin sisältyviä kuntotestejä sekä etenkin niskahartiaseudun, kaularangan ja yläraajan oireiden tutkimisen yhteydessä.