Suklainen pääsiäisjuttu

Pääsiäisen aikaan moni katselee kauppojen värikkäitä suklaamunia ja -pupuja ristiriitaisin tuntein: hyvää olisi, mutta onko se sittenkään terveellistä? Suklaan kohtuullisesta nauttimisesta löytyy kuitenkin myös terveyshyötyjä.

Suklaan sisältämä tyydyttynyt rasva ja sokeri ovat verisuonille haitallisia, ja runsas käyttö voi tuoda haasteita painonhallintaan. Kaakaossa on silti monia kemiallisia yhdisteitä, joiden hyvistä vaikutuksista on kiistatonta näyttöä. Kaakao sisältää runsaasti flavonoideja, joiden on todettu parantavan verisuonten sisäkalvon toimintaa. Hyvin toimiva verisuonten sisäkalvo ehkäisee valtimoiden kalkkeutumista, tukee terveiden verisuonten toimintaa, lisää aivojen verenkiertoa ja voi aiheuttaa hermosoluissa edullisia muutoksia – mahdollisesti jopa tukea kognitiivista suorituskykyä.

Duodecim-lehdessä julkaistiin yi kymmenen vuotta sitten pieni, osin leikkimielinen tutkimus, jossa tarkasteltiin suklaan kulutuksen ja kansakunnan “älykkyyden” yhteyttä. Kognitiivisen toiminnan mittariksi valittiin kunkin maan saamat Nobel-palkinnot, ja suklaan kulutusluvut kerättiin suurilta suklaanvalmistajilta. Tulokset olivat yllättävän selkeitä: mitä enemmän suklaata kulutettiin, sitä enemmän myös Nobel-palkintoja oli jaettu. Tutkimus on toki tehty pilke silmäkulmassa, mutta tarjoaa hauskan näkökulman kaakaon mahdollisiin hyötyihin.

Tutkimusnäyttö kaakaon flavonoidien terveysvaikutuksista on kuitenkin todellista. Siksi pääsiäissuklaan voi nauttia hyvällä omallatunnolla – kunhan muistaa kohtuuden. Jos terveyshyödyn haluaa maksimoida, raakasuklaa on hyvä vaihtoehto, sillä flavonoidit tuhoutuvat herkästi valmistusprosessissa. Myös tumma suklaa on maitosuklaata edullisempi valinta: maito nimittäin heikentää flavonoidien imeytymistä.

Nautitaan siis pääsiäisherkuista viisaasti ja hyvällä mielellä – pieni suklaamuna voi olla samalla sekä ilon että terveyden lähde!

Lisää lukemista

01.07.2026

Vatsa kiittää kesällä 🌿

Tiesitkö, että hyvinvoiva suolisto tukee jaksamista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia? Arjen vire lähtee usein vatsasta. Kesä on loistavaa aikaa huolehtia suolistosta: 🥦 Suosi kasviksia, marjoja ja täysjyväviljaa – saat runsaasti kuitua🫐 Hyvät rasvat (esim. pähkinät ja kasviöljyt) tukevat hyvinvointia🥗 Monipuolinen ruokavalio auttaa suoliston hyviä bakteereja voimaan hyvin Myös ruokailutavoilla on merkitystä:✨ Syö rauhassa ja säännöllisesti💧 Juo […]

29.06.2026

TYÖTERVEYSHUOLTO TUTUKSI: Laatutyö

Työterveys Lappica kuuluu Työterveyshuollon Laatuverkostoon, jonka tavoitteena ovat laadukkaat työterveyspalvelut. Työterveyshuollon toimintaa kehitetään Sosiaali- ja terveysministeriön ja Kelan ohjeistuksen mukaisesti. Lappican johtoryhmä vastaa yhtiön käytännön toiminnan kehittämisestä ja painopistealueista. Vuosittain tehtävässä koulutussuunnitelmassa otetaan huomioon sekä koko henkilöstön yhteiset että yksilölliset kehitystarpeet. Yhtiön vuosittaisessa laatutoimintaraportissa seurataan ja suunnitellaan laatuun liittyvät toimenpiteet. Työterveys Lappican laatutyöryhmä vastaa laatuun […]

23.06.2026

Rovaniemen toimipisteellä hissiremontti

Tiedote: Hissi ei ole rovaniemellä käytössä ajalla 23.6.2026 – 31.7.2026 Potilastyössä huomioidaan henkilöt, jotka eivät voi portaita käyttää pitämällä tarvittaessa vastaanottoja 1.kerroksessa. Huomioikaa ohjeistukset ajanvarauksissa.