VINKKEJÄ ONNISTUNEESEEN LOMAAN
ENNEN LOMALLE JÄÄMISTÄ
Valitse työt, jotka teet valmiiksi ennen lomalle jäämistä. Muista, että et voi saada valmiiksi kaikkea ennen lomaa. Jos mahdollista, sovi tehtäviesi työnjaosta ennen lomalle jäämistä.
Listaa tärkeimmät 1-2 asiaa, joihin tartut lomalta palattuasi. Näin ne eivät jää mieleen pyörimään loman ajaksi ja tiedät jo valmiiksi, mihin työhön tarttua lomalta palattuasi. Älä kuitenkaan mieti listaa loman aikana.
Mieti, mitä onnistunut loma sisältää. Ei kannata tehdä liian tiukkaa aikataulua lomalle. Hyvä keino päästä irti arkirutiineista on tehdä pieni matka heti loman alussa. Älä aseta liikaa tavoitteita lomalle.
LOMALLA
Lomaile vähintään 2-3 viikkoa kerrallaan. Tutkimusten mukaan työntekijän hyvinvointi paranee keskimäärin kahdeksan päivän loman alettua. Loman hyvinvointivaikutukset toisaalta häviävät nopeasti, minkä vuoksi kannattaa jättää lomapäiviä myös talveksi.
Varmista lomarauha: sulje työpuhelin loman ajaksi ja laita sähköpostiin lomavastaaja.
Muista kohtuus alkoholin käytössä. Alkoholi vaikuttaa kehon palautumiseen ja unen laatuun. Loma-aika on usein riskialtis henkilölle, joka kamppailee vähentääkseen alkoholin käyttöä.
LOMAN JÄLKEEN
Jos mahdollista, palaa töihin keskellä viikkoa. Tällöin ensimmäinen viikko ei tunnu niin raskaalta.
Totuttele työrytmiin: Aloita rutiineista ja työtehtävistä, jotka suunnittelit tekeväsi ennen lomaa. Ei kannata pelästyä väsymystä. Keho ja mieli totuttelevat uuteen vuorokausirytmiin.