Varaudu syksyn lyheneviin ja pimeneviin päiviin
Illat pimenevät ja päivät lyhenevät näin vuoden viimeisellä kolmanneksella. Toiset voivat reagoida tähän esimerkiksi tuntemalla itsensä väsyneemmäksi kuin normaalisti. Mieli voi olla apea. Ruoka, erityisesti makeat ja herkut, voivat maistua liiankin hyvin. Voisiko tilanteeseen pyrkiä vaikuttamaan omilla valinnoilla?
- Huolehdi levosta nukkumalla riittävästi. Karsi ruutuaikaa erityisesti illasta, näin annat aivoillesi mahdollisuuden rauhoittua ja valmistautua tulevaan lepoon.
- Pyri syömään terveellisesti ja monipuolisesti. Moni hakee apua vitamiinivalmisteista, mutta myös kasvikset, marjat, hedelmät ovat hyviä vitamiinin lähteitä! Hyvä ravitsemus tukee sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia.
- Nauti ulkoilmasta ja liiku päivittäin vähintään puoli tuntia. Liikunnalla on tehokas vaikutus mm. sairauksien ennaltaehkäisyssä, perussairauksien hoitotasapainon säilyttämisessä, painonhallinnassa sekä unen laadussa
- Huolehdi sosiaalisista suhteistasi ja pyri ajattelemaan positiivisia asioita. Mikäli huomaat omassa tai läheisesi mielialassa muutosta, ota asia rohkeasti puheeksi ja tarvittaessa hanki apua.