TYÖTERVEYSHUOLTO TUTUKSI: Työpaikkaselvitys

Työpaikkaselvitys tehdään aina yhteistyössä työpaikan ja työterveyshuollon kanssa.

Työpaikkaselvitys on työnantajan vastuulla olevaa toimintaa, jonka tarkoituksena on tunnistaa työpaikan tarpeet työterveys-, työkyky- ja työturvallisuusasioissa työterveyshuollon toimintasuunnitelman pohjaksi. 

Työpaikkaselvitys tehdään toimintaa aloitettaessa, työn tai työolosuhteiden muuttuessa olennaisesti tai toimintasuunnitelman mukaisesti määräajoin (1–5 vuoden välein). Työpaikkaselvityksen perustana on työpaikan toteuttama riskinarviointi.

Työpaikkakäynnistä laaditaan aina raportti toimenpide-ehdotuksineen. Raportti tulee olla työntekijöiden nähtävissä ja mielellään yhdessä läpikäytynä toimenpide-ehdotusten vastuuhenkilöiden ja toteuttamisaikataulujen sopimiseksi. 

Lisää lukemista

23.02.2026

TYÖTERVEYSHUOLTO TUTUKSI: Voimavararyhmä

Työterveyshuollossa järjestettävään voimavararyhmään kokoontuvat asiakkaat, joilla on jaksamisen haastetta arjessa. Ryhmiä järjestetään yrityksille räätälöitynä tai sekaryhminä, joihin osallistujat tulevat eri työpaikoista. Ryhmässä asiakas oppii tunnistamaan ja tehostamaan omia voimavarojaan ja stressinhallintakeinojaan. Hän saa tietoa ja ohjausta palautumisesta, työssäjaksamisesta, tietoisuustaidoista ja unesta. Tärkeää on myös muilta ryhmäläisiltä saatu vertaistuki ja kannustus.

09.02.2026

TYÖTERVEYSHUOLTO TUTUKSI: Ensiapuryhmät

Järjestämme ammattitaitoisia ensiapukursseja pitkällä kokemuksella. Ensiavun ja terveystiedon kouluttajamme (ETK) ovat Suomen Punaisen Ristin kouluttamia kouluttajia. Olemme myös Punaisen Ristin ARVOkumppaneita®, joten olemme sitoutuneet järjestämään ainoastaan Suomen Punaisen Ristin ensiavun koulutusohjelmien mukaisia, tavaramerkein suojattuja, sertifioituja ensiapukoulutuksia. Koulutusohjelmat noudattavat kansallisesti hyväksyttyjä ensiapuohjeita, jotka puolestaan perustuvat kansainvälisiin ohjeistuksiin.  Kurssivalikoimassamme on hätäensiapukursseja (SPR Hätäensiapukurssi 4 t®, SPR Hätäensiapukurssi […]

01.02.2026

🌿 Valinnoillasi voit vaikuttaa – laske kolesterolia luonnollisesti

Veren kolesteroliarvoja voidaan usein laskea elämäntapamuutoksilla jopa 30 %. Pienetkin muutokset merkitsevät – ja jokainen askel on oikeaan suuntaan. ❤️ 🥗 Syö sydänystävällisesti Käytä kasvisteroleja tai -stanoleja päivittäin.Syö rasvaista kalaa vähintään 2 × viikossa.Nauti päivittäin vähintään 6 kourallista kasviksia, hedelmiä ja marjoja.Valitse jokaiselle aterialle täysjyvävalmisteita. Kiinnitä huomiota rasvan laatuun:➡️ Vaihda kovat rasvat pehmeisiin.➡️ Käytä öljyjä […]