Tutustu potilassiirtokoulutusten vaihtoehtoihimme.

Potilassiirtokoulutus hoitotyöhenkilöstölle
Potilassiirto-ohjaus (lyhytkoulutus)

  • Kohderyhmä: Hoitohenkilöstö erilaisissa työpisteissä (vuodeosastot, hoitokodit, kotihoito, jne.) 
  • Tarve: Yhteydenotto työpaikalta tai toimintasuunnitelmaneuvotteluissa, suunnittelu yhdessä  työterveyshuollon ja työpaikan kanssa 
  • Tavoite: Ohjata ja opastaa optimaalisiin työasentoihin ja apuvälineiden käyttöön työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi fyysisesti kuormittavassa työssä. Koulutuksen tavoitteena on myös ennaltaehkäistä tuki- ja liikuntaelinoireita, joten koulutus on tarkoituksenmukaista järjestää säännöllisin väliajoin. 
  • Ryhmän koko: Vaihtelee henkilökunnan määrän mukaan, tarvittaessa ohjaus useammassa ryhmässä (n. 10-12 henkilöä kerrallaan) 
  • Ryhmän kokoontuminen: Pääsääntöisesti työntekijöiden omilla työpaikoilla 
  • Koulutuksen kesto: Tarpeen mukaan (esim. 1-3 x 2 tuntia kertauksenomaisesti) 
  • Ryhmän vetäjä: Työfysioterapeutti  
  • Sisältö: Aluksi teoriaosuus anatomiasta ja työergonomiasta. Pääpaino käytännön harjoittelussa (oman kehon käyttö sekä apuvälineiden avulla harjoittelu). 

Potilassiirtokoulutus (Työterveyslaitoksen rekisteröimä)

  • Kohderyhmä: Potilassiirtoja tekevät terveys- ja sosiaalialan työntekijät (esim. vuodeosastot, palveluasuminen, kotihoito). 
  • Tarve: Toimintasuunnitelman mukaisesti säännölliset koulutukset 
  • Tavoite: Osallistuja hankkii potilassiirtojen ergonomiakorttiin vaadittavan pätevyyden. Koulutuksen hyväksyttävästi suorittamisesta myönnetään potilassiirtojen ergonomiakortti. 
  • Ryhmän koko: 12 henkilöä (yleensä eri osastoilta / työpaikoilta) 
  • Ryhmän kokoontuminen: Sovitaan ryhmäkohtaisesti 
  • Kouluttajat: Työfysioterapeutti Marju Keränen. 
  • Koulutuksen kesto: 3-4 kk 
  • Sisältö: 
    1. Etäopiskelu verkossa (1-2 kk) 
      • Ergonomian merkitys osana potilaan kokonaishoitoa ja työturvallisuutta 
      • Biomekaniikan hyödyntäminen potilaan siirtymisten avustamisessa ja avustamisen periaatteet Potilaiden hoitoisuuden ja apuvälineiden tarpeen arviointi omalla osastolla 
      • Oman kehon hallinta potilaan siirtymisen avustamisen lähtökohtana (käytännön harjoite) 
      • Työturvallisuutta koskevat lait ja asetukset hoitotyössä 
      • Verkkotehtävien suorittaminen (hyväksytyt suoritukset mahdollistavat lähiopiskelujaksolle osallistumisen) 
    2. Lähiopiskelu (2 päivää: 4 x 4 h = yht. 16 h) 
      • Luonnolliset liikemallit ja avustajan asento 
      • Potilaan voimavarojen arviointi ja aktivointi 
      • Avustaminen erilaisissa siirtotilanteissa 
      • Apuvälineiden käyttö siirtotilanteissa 
      • Erityistilanteet ja potilaat koulutettavan kohderyhmän mukaan 
    3. Siirtotilanteiden kertaus ja käytännön harjoittelua omalla työpaikalla (n. 1 kk) 
    4. Kertaus ja potilassiirtojen ergonomian näyttötutkinto (1 päivä)