Etälääkäri nykypäivää
Kautta Suomen on vaikea saada lääkäripalveluita pienille paikkakunnille. Työterveyslääkäripalveluita vielä vähemmän, mutta myös muista eritysasiantuntijoista on pulaa pienissä että isoissa Lapin kunnissa.
Lappicassa kehitellään KEVA:n hankerahoituksen turvin työterveyshuollon etäpalveluita ja etäjohtamista. Lappican asiakkaille pyritään järjestämään palveluita sekä työterveyshuollon yksiköihin eripuolille Lappia että asiakkaan kotiin saakka.
Lappican Sodankylän yksikössä etälääkäripalvelut ovat lähes päivittäisessä käytössä. Vastaanotto tapahtuu työterveyshuollon tiloissa, jos vastaanottoon liittyy tutkimuksia, kuten korvien tarkistamista, sydänäänten kuuntelua tai vastaavaa. Hoitaja toimii lääkärin työparina ja toteuttaa tutkimukset lääkärin ohjeen ja valvonnan mukaan. Jos mittauksia ja tutkimuksia ei vastaanotolla tarvita, voidaan yhteys luoda asiakkaan älylaitteelle, minimissään tarvitaan vain älykännykkä, ja vastaanotolle osallistutaan työpaikalta tai kotoa käsin.
Työpaikkakäynneille ei tarvitse lähteä usean työntekijän ryhmänä, vaan lääkäri tai muu asiantuntija voi olla mukana työterveyshoitajan tabletin kautta. Tästä tulee työnantajalle myös säästöä. Työpsykologien vastaanotot hoituvat hyvin vaikka työkoneelta käsin.
Kelan uusi linjaus vahvistaa etälääkäripalveluiden käyttöä osana suomalaista terveydenhuoltoa. Sosiaali- ja terveysministeriö on rinnastanut jo aiemmin terveydenhuollon etäpalvelut perinteisiin vastaanottokäynteihin ja Valvira päivittänyt ohjeensa etäyhteyden välityksellä annettavista terveydenhuoltopalveluista.
Digipalvelut täydentävät paikallisia palveluita ja tuovat asiantuntijat kaikkien käyttöön.