Erilainen uuden vuoden lupaus
Jos tälle vuodelle tekisikin erilaisen uuden vuoden lupauksen ja lupaisin itselleni olla tekemättä mitään? Hengähtäisin useammin arjen suorittamisen ja kiireen keskellä ja saisinkin siitä uutta voimaa ja energiaa elämääni.
Mitä ”olla tekemättä mitään” oikein tarkoittaa? Kenties sitä, että ihan harkitusti istahtaa sohvalle mukavassa asussa eikä heti avaa televisiota tai tartu kirjaan. Kenties sitä, että lähtee pyöräilemään ja asettuu niitylle puun alle, ei lukemaan eikä kuuntelemaan musiikkia vaan korkeintaan katselemaan puun lehtiä alhaalta päin.
Mitään tekemättömyys tarkoittaa kuitenkin enemmän. Esimerkiksi niitä paria minuuttia, jolloin antaa itselleen luvan jäädä istumaan autoon ja tuijottaa ulos ajatuksiinsa vaipuneena. Tai hetkeä työhuoneessa, odotushuoneessa, kahvilassa sen jälkeen, kun ystävä on jo lähtenyt. Niitä lyhyitä hetkiä, joina rauha valtaa ajatukset ja kehon, eikä tee mieli tehdä mitään muuta kuin vain olla. Olla suunnittelematta mitään, olla suorittamatta mitään. Olla vain tekemättä yhtään mitään.
Lisätietoa aiheesta oheisesta artikkelista, jossa esitellään laiskottelun vaikutuksista kertovaa kirjaa.