Ajankohtaista

Kategoriat
15 joulukuun, 2017

Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset

Työterveys Lappica seuraa säännöllisesti yritysasiakkaidensa tyytyväisyyttä työterveyspalveluiden tuottamiseen. Lappican asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Conmedic 18.9. – 5.10.17 välisenä aikana. Kysely kohdistettiin lähiesimiehille sekä työntekijöille. Kyselyn vastasi 12 ylimmän johdon edustajaa, 17 esimiestä ja 97 henkilöasiakasta. Vastaajat olivat kunnan, kuntayhtymän tai yksityisten yritysten edustajia.

Vastanneiden mielestä palveluista tiedottaminen ja ajanvaraus olivat Lappicassa kehittyneet ja ne koetaan pääsääntöisesti hyväksi tai erittäin hyväksi. Henkilökunnan tavoitettavauus, palvelualttius ja puolueettomuus koettiin myös hyväksi. Henkilöasiakkaiden mielestä toiminnan luottamuksellisuus on arvosanalla 4,3 (käytössä oleva asteikko 1-5). Koko laatuverkoston keskiarvo oli 4,2.

Esimiehet kokivat oman aktiivisuuden työterveyshuoltoon päin ja valmiuden työterveysneuvotteluihin kasvaneen suhteessa edellisvuosiin. Henkilöstöasiakkaiden mielestä työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö oli hyvää (3,5), mutta laskenut jonkin verran edellisvuodesta. Koko laatuverkoston keskiarvo oli yhteistyön osalta 3,4. Esimiehistä 72 % koki työterveyshuollon ja työpaikan yhteistyön hyväksi tai erittäin hyväksi (laatuverkoston keskiarvo 62 %). Tulos oli parantunut edellisvuodesta. Vastaajat olivat tyytyväisiä työterveyshenkilöstön ammattitaitoon.

Kyselyn perusteella työpaikkaselvitykset olivat toteutuneet erittäin hyvin. Vastaajat kokivat työoloihin ja työympäristöön kohdistuvan toiminnan toteutuneen hyvin sekä saaneen toteuttamiskelpoisia suosituksia ja parannusehdotuksia. Henkilöstöasiakkaat kokivat työterveyshenkilöstön tuntevan heidän työolonsa arvosanalla 3,2 (laatuverkoston keskiarvo 3,15). Ylin johto ja esimiehet suosittelisivat työterveyshuoltoamme muille. Työterveyshuoltopalvelut koettiin kokonaisuudessaan hyväksi.

Kehitettäviksi kohteiksi kyselyn mukaan nousivat henkilökohtaisen terveyssuunnitelman tunnetuksi tekeminen ja työpaikkojen kanssa tehtävän yhteistyön kehittäminen, esim. korvaavan työn mallin ja työterveyshuollon sopimuksen sisällöllisten asioiden osalta. Vapaissa vastauksissa nousseet palautteet käsitellään henkilöstön kesken.

Kiitos vastanneille arvokkaasta palautteesta!

 


Kategoriat